Torstaina 22. heinäkuuta tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Norjan Utøyalla ja Oslossa tapahtui jotakin, minkä ei pitänyt olla mahdollista hyvinvointivaltiossa. Vaikka vuosikymmen on pitkä aika muuttaa maailmaa, on poliittisen väkivallan ja vihapuheen kasvu edelleen ajankohtainen ongelma.
Kukaan Suomessa ei ole vastuussa Breivikin teoista. Ei ole silti lainkaan samantekevää miten suhtaudumme tapaan etsiä rasistisille lausunnoille, maalittamiselle tai vihapuheelle oikeutusta sananvapaudesta. Oikeus olla jotakin mieltä ja sanoa se ääneen, ei ole rajaton. Sanoilla on aina väliä, sillä puheesta on lopulta vain lyhyt matka tekoihin.
Vihamielinen ilmapiiri voi ahdistaa ja vaientaa. Siksi vihapuhe ja viha laajemmin ymmärrettynä, ovat oikeastaan uhka koko yhteiskunnalle. Turvallinen ympäristö ja jokaisen mahdollisuus osallistua keskusteluun sekä päätöksentekoon ilman pelkoa, on olennainen osa demokraattisen yhteiskuntamallin perustaa.
Me Suomessa tai laajemmin maailmalla, emme ole onnistuneet vaimentamaan vihaa tai luomaan sellaista lainsäädäntöä, joka torjuisi vihapuhetta riittävästi. Yhteiskunnan hyvyys on silti toki aina paljon enemmän kuin pelkkä lainsäädäntö, Suojelupoliisin valmius toimia tai fyysiset barrikadit kaduilla.
Tärkein ja ratkaisevin voima olemme me ihmiset. Sanat joita käytämme, keskustelut joita käymme ja puheet, joilla vastustamme yhdessä epäoikeudenmukaisuutta.
Ihmisten hyvyys edellyttää myös osallisuutta ja yhteistyötä. Ne ovat vastavoima poteroitumiselle ja ainutlaatuinen mahdollisuus purkaa vastakkainasettelua. Haluankin rohkaista jokaista valtuutettua käymään vuoropuhelua sekä yli puoluerajojen että yhdessä kuntalaisten kanssa. Eri mieltä saa olla, mutta vihaksi väittelyn ei tule leimahtaa.
Vuoden 2011 tapahtumista huolimatta Utøya on tänään kaunis ja tunnelmallinen paikka. Se, että perinteitä on jatkettu ja saari on kunnostettu takaisin käyttöön, on osoitus siitä, ettei avoimen yhteiskunnan arvoja voi tuhota väkivallalla. Vihalle ei vain saa antaa valtaa.